”Pitää huoltaa sekä kehoa että mieltä”

Rauni, 95-vuotta

Rauni on oman ikäluokkansa teräsleidi, joka asuu sekä liikkuu itsekseen ja haluaa jatkossakin tulla omillaan toimeen.

”Jos lihasvoima menee niin elämisestä itsekseen tule mitään, silloin ei pääse edes ylös tuolista. Omasta liikuntakyvystä ja kehosta huolehtiminen on erittäin tärkeää, jotta en jäisi toisten hoidon varaan.”

Rauni on ikänsä tottunut pitämään huolta omasta kunnostaan. Hän on liikkunut ja käynyt säännöllisesti kiropraktikolla sekä fysioterapeutilla.

”Halusin mennä myös hierojalle, koska minusta tuntui, että olin niin monella tavalla kangistunut, hartioiden ja niskan seutu reistaili ja minua huimasi.”

Rauni on käynyt The Back Roomissa hoidoissa nyt parin vuoden ajan, välillä kahden viikon ja välillä viikon välein. Hierojan lisäksi Raunia on auttanut pysymään kunnossa ja tekemään erilaisia jumppaliikkeitä myös fysioterapeutti Joel Kinnunen.

”Olen ollut oikein tyytyväinen, aina on hoidon jälkeen kävely tuntunut helpommalta ja olen pystynyt kohentamaan ryhtiänikin, kun olen saanut siihen ohjausta. Lihasten kipupisteet häviävät aina käsittelyn jälkeen ja saan paremmin nukuttua.”

”Hierojissa on kyllä eroa ja minusta Riia on hyvin taitava hoitaja. Olennainen ero muihin hierojiin on ollut se, että hän löytää aina ne oikeat kipupisteet ja osaa käsitellä niitä niin, että siitä on todellista apua. Lisäksi me voimistellaan yhdessä, mikä on myös tärkeää.”

Virikettä keholle ja mielelle

”Aina välillä laiskuus meinaa päästä voitolle. Käsitän kyllä, että liikkua pitää ja kehoa pitää huoltaa, mutta aloitekyky on siihen sitä heikompi mitä enemmän ikää tulee. Aina vaan vaikeammaksi lähteminen tulee. Siksi täytyy olla jotain mukavaa tekemistä ja virikettä sekä keholle että mielelle.”

Erityisesti korona-aika on Raunin mukaan ollut haastavaa ja laskenut hänen mielialaansa, sillä kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on vähentynyt dramaattisesti. Siksi hän on halunnut pitää kiinni hoitokäynneistään The Back Roomissa.

”Saan siellä kaikenlaista virikettä, pääsen keskustelemaan Riian kanssa ja siinä samalla hän niin miellyttävästi kehottaa minua suoristamaan selkäni, että muistan sen vielä seuraavanakin päivänä!”

Mielialasta huolehtiminen on tärkeää, kävin kuuntelemassa luennon hyvinvoinnista Peurankalliolla ja sain samoja vinkkejä kuin Riialtakin olen saanut. Opin uusia asioita, jopa sellaisenkin asian, että pohkeiden käsittely vaikuttaa myös aivoihin positiivisesti!”